Nyt ryypätään! – Eläkeläiset ottavat elämästään kaiken irti Minna Lindgrenin teokseen pohjautuvassa näytelmässä

11.10.2019 18.10 , , , 2 kommenttia


Vihainen leski -näytelmässä eläkeläiset murtavat roolejaan. He eivät ole herttaisia isoäitejä ja -isiä tai vanhainkodin potilaita, vaan aktiivisia ihmisiä. Kuva: Harri Hinkka.

Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on totuttu näkemään musikaaleja ja klassikkonäytelmiä. Näyttämö on jo kokonsa puolesta suurten tunteiden ja elämysten areena. Nyt näyttämöllä nähdään jotain muuta kuin mihin on totuttu.

Kirjailija Minna Lindgrenin teokseen pohjautuva Vihainen leski ei ole Disney-musikaali tai venäläinen klassikko. Se on niin perisuomalainen kuin olla ja voi. Se on elämänmakuinen kertomus, jonka pääosissa loistavat suurten ikäluokkien aktiiviset eläkeläiset.

Lavalle on koottu kaikki Kaupunginteatterin näyttelijät, joiden ikä edes hieman hipoo 60 vuotta: Riitta Havukainen, Kari Mattila, Pia Runnakko ja Eija Vilpas. Tätä kaartia on harvoin nähty näin runsaslukuisena suurella näyttämöllä. Useimmiten he ovat esiintyneet pienten näyttämöiden komedioissa, mutta tämä näytelmä osoittaa, että heidän karismansa riittää täyttämään suurenkin näyttämön.

Etenkin Havukainen, Runnakko ja Vilpas ovat sellainen kolmikko, jonka menoa on hillitöntä seurata. He näyttelevät kolmea eläkeikäistä ystävystä, jotka ottavat elämästään kaiken irti, ja meno onkin sen mukaista.

Esimerkiksi joogatunnista tulee varsinainen farssi, kun rouvat jumppaavat tunnin vetäjän johdolla lantionpohjalihaksia eli seksilihaksia, kuten suorapuheinen vetäjä asian tiivistää. Eija Vilppaan hihitystä kuunnellessa ei voi muuta kuin nauraa itsekin.


Tyylilajilleen uskollinen alusta loppuun



Ullis (Riitta Havukainen) kohtaa Amorinsa, salaperäisen miehen, joka pelastaa hänet kiusallisesta tilanteesta Musiikkitalon narikassa. Kuva: Harri Hinkka.

Vihainen leski ei ole sliipattu näytelmä, vaan rosoinen, kuten elämäkin on. Esimerkiksi laulu- ja tanssinumeroita ei ole hiottu loppuun saakka. Ne esitetään enemmän tunteella kuin taidolla.

Juuri siksi näytelmä onkin vallan ihastuttava. Se on rehellinen maanläheiselle tyylilajilleen alusta loppuun saakka.

Kaiken kaikkiaan Vihaisesta leskestä tulee hyvin paljon mieleen kesäteatterinäytös, eikä vähiten siksi, että toissa kesänä Tampereella Pyynikin kesäteatterissa esitettiin Minna Lindgrenin Ehtoolehto-sarjaan pohjautuvaa näytelmää. Pyynikillä esiintyi muun muassa Eija Vilpas, joka palaa jälleen eläkeläisrouvan rooliin.

Kesäteattereissa ei ole kuitenkaan mahdollisuutta hienoihin teknisiin toteutuksiin, joita Kaupunginteatterin lavalla nähdään. Lavalla kohoaa havumetsä, jossa paksut rungot nousevat jykevinä kohti teatterisalin kattoa. Tunnelma on kuin metsässä konsanaan.

Havupuissa on myös symboliikkaa. Ne ovat nähneet maailmaa jo vuosikymmenten ajan ja kasvattaneet ympärilleen paksun kaarnan suojelemaan sisintä.

Samanlaista panssaria on koonnut ympärilleen päähenkilö Ullis (Riitta Havukainen), joka on hoivannut 12 vuoden ajan miestään omaishoitajana. Hän on sulkenut kaikki yhteydet ulkomaailmaan ja keskittynyt vain mieheensä.

Näytelmässä tämä kuori murtuu, kun mies on kuollut ja tuhkattu. Ulliksella on vihdoin mahdollisuus elää.


70-vuotias ei kuulu vanhainkotiin



Lapsenlapset Sammal (Marjut Toivanen) ja Pisara (Leena Rapola) ovat hauskoja hahmoja. He imevät ympäristöstään vaikutteita kuin pienet pesusienet ja toistelevat niitä sen jälkeen itse. Kuva: Harri Hinkka.

Vihainen leski tarkastelee valtavan tarkkanäköisesti yhteiskuntaa. 70-vuotiaat eläkeläiset ovat kahden maailman välissä: he eivät ole enää mukana työelämässä, eivätkä oikein kuulu vanhainkotiinkaan. He ovat aktiivisia, vaikka sairaudet ja kuolema kurkkivat jo selän takana.

Ullisten lasten on kuitenkin vaikea ymmärtää äitinsä toimintaa. Ullis juhlii ystäviensä kanssa, ryyppää ja harrastaa irtosuhteita. Työssäkäyvä aikuinen voi rauhassa elää villiä elämää, mutta eläkeläiselle sellainen meno ei olekaan suotavaa.

Eläkeläisrouvan pitäisi olla herttainen isoäiti, joka rientää hoitamaan lapsenlapsiaan, jotka vasta karikatyyrisiä ovatkin. Heidät on kasvatettu sukupuolineutraalisti pumpulissa, eivätkä he ole kuulleet elämänsä aikana kirosanoja.

Lastenlasten ohella mainio hahmo on asunnonvälittäjä (Martti Manninen), joka täysin hullaantuu 1970-luvun espoolaisasunnosta. Hän hihkuu estottomasti, kun pyörii alkuperäiskunnossa olevassa asunnossa. Rooli on täysin hulvaton!

Asunnonvälittäjän kaltaisten farssin ainesten ohella Vihainen leski tarjoilee mustaa huumoria. Ikääntyminen ja kuolema eivät ole kevyitä aiheita, mutta niille voi silti vapautuneesti nauraa. Siihen perustuu Minna Lindgrenin kirjojen ja tämän näytelmän suosio.


Helsingin Kaupunginteatteri
Eläintarhantie 5
00530 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

2 kommenttia :

  1. piipiloo12. lokakuuta 2019 klo 8.26

    Tuo täytyy nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me Viisi12. lokakuuta 2019 klo 12.09

      Hei piipiloo! Mukavaa, että luit blogitekstimme. Voimme lämpimästi suositella Vihaista leskeä.

      Poista

Tilaa: Lähetä kommentteja ( Atom )