Joakim Groth paketoi trillerin ja omaelämäkerran samaan näytelmään – Hän on jälleen käsikirjoittanut menestysteoksen

8.3.2020 19.09 , , , 0 kommenttia


Sukupolvien ketju on hämmästyttävä. Itse näemme omista vanhemmista vain aikuisuuden ja vanhuuden. Kirjailija-ohjaaja Joakim Groth sukeltaa omien vanhempiensa nuoruuteen näytelmässään Vi är bara mänskor. Kuva: Cata Portin.

Teatterilavoilla on totuttu näkemään tunnettujen suomalaisten elämäntarinoita. Laulaja Kirill ”Kirka” Babitzin, hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen ja muotoilija Anu Pentik ovat saaneet omat tarinansa lavalle. Harvoin kuitenkaan tarinan kohde on ollut aktiivisesti tekemässä näytelmää tai saati esiintyy itse lavalla.

Kirjailija-ohjaaja Joakim Groth tekee poikkeuksen. Hän on hahmo, jonka kasvoja ei ole totuttu näkemään naistenlehtien kannessa tai iltapäivälehtien juoruissa. Siitä huolimatta hän on saanut perheensä tarinan Svenska Teaternin suurelle näyttämölle Vi är bara mänskor -näytelmäksi ja näyttelee siinä itsekin.

Vi är bara mänskor jatkaa samassa hengessä kuin 25 vuotta sitten ensi-iltansa saanut Härlig är jorden, joka oli poikkeuksellinen yleisömenestys. Tuoreelle näytelmälle on helppo ennakoida yhtä lämmin vastaanotto.

Grothin tarina ei ole merkityksellinen siksi, että se olisi tarina siitä, miten suurmiehestä tuli suurmies. Pikemminkin se kertoo yksittäisen perheen tarinan kiehtovalla tavalla. Tarinaan on luotu monia ajallisia kerroksia: kuusikymppinen Joakim seuraa vierestä lapsuuttaan ja kommentoi välillä.

Samaa keinoa hyödynnetään, kun lavalle tuodaan historiallisesti eri aikaan tapahtuneita asioita: toisella puolella lavaa Joakimin vanhemmat tapaavat toisensa salaa ja rakastuvat. Toisella puolella perheen Maria-äiti vetää viimeisen henkäyksen sairaalavuoteella.


Elämä täynnä sattumia



Entäpä jos Gunnar (Simon Häger) olisi mennyt kihlattunsa Cerlen (Sophia Heikkilä) kanssa naimisiin? Eipä olisi silloin Gunnarin poika Joakim tätä tarinaa kertomassa. Kuva: Cata Portin.

Näytelmä ei ole siltikään vain yhden perheen tarina. Siinä on jotain huomattavasti yleisempää. Kun Joakim lukee äitinsä kalenteria ääneen, huomaan pohtivani omaa edesmennyttä isoisääni ja hänen nuoruuden päiväkirjaansa.

Isoisäni oli nuorena kova naistenmies. Tyttöjä oli joka sormelle ja viikonpäivälle omansa. Samoin Joakimin äidillä tuntuu riittäneen kosijoita yllin kyllin.

Näytelmä osoittaa sen, miten sattumanvaraista elämä onkaan! Ilman isoisäni ja -äitini tapaamista en olisi tätä tekstiä kirjoittamassa. Eipä olisi Joakimkaan näytelmäänsä tehnyt, jos hänen Gunnar-isänsä olisikin mennyt naimisiin ensimmäisen kihlattunsa Cerlen kanssa, kuten heillä vakaana aikomuksena oli.

Tässä sitä kuitenkin olemme molemmat olemassa sattumien summana. Joakimin näytelmä kertoo kuitenkin yllättävän vähän hänestä itsestään. Pikemminkin kyse on hänen isästään ja äidistään, jotka molemmat kuolivat traagisesti.

Vahvimmin esillä on itsemurhan tehneen isän tarina. Näytelmässä palataan useaan otteeseen kysymykseen siitä, surmasiko isä itsensä vai tappoiko joku hänet. Poliisiraportin mukaan isä tappoi itsensä puiston penkille. Tuolilla oli jäljet kahdesta istujasta. Kuka istui isän vieressä ennen kuolemaa?

Kysymykseen ei löydy vastausta realismin puolelta, joten Joakim turvautuu fiktioon. Mielikuvituksella on myös täydennetty muistin tekemiä aukkoja. Historiankirjoitushan ei koskaan kerro täyttä totuutta, vaan yhden version tarinasta.

Joakim tuo esille tarinaan liittyvät ristiriidat käyttämällä monia kertojia. Antiikkikauppaa pitävä perhetuttu on seurannut Grothin perheen elämää hieman sivummalta ja hänen tulkintansa eroavat melkoisesti vaikkapa Ruotsissa asuvan tädin ja sedän kertomuksista.


Ripaus huumoria



Ohjaaja-käsikirjoittaja Joakim Groth (vas.) esiintyy itsekin lavalla. Hänen rooliinsa hyppää näytelmän alun jälkeen Riko Eklundh. Kuva: Cata Portin.

Tarinaan on saatu myös ripaus huumoria. Sitä edustaa esimerkiksi muistisairas herttainen täti (Anna Hultin), joka toistelee samoja asioita useampaan kertaan. Huvittava on myös talonmies Karhu (Max Forsman), joka höpöttelee ronskisti suomea, kun koko muu näytelmä on ruotsiksi.

Näytelmää tukee hyvin Erik Salvesenin simppeli puinen lavastus. Siirrettävät seinät taipuvat monenlaisiin tunnelmiin ja tapahtumiin.

Näytelmähän kattaa vuosikymmenet 1920-luvulta aina jonnekin 1970-luvulle asti. Näemme Gunnar-isän tuontiyrityksen menestyksen, joka vaihtuu toisen maailmansodan taisteluihin ja ruumiiden siivoamiseen. Sotien jälkeen alkaa vauvabuumi, jonka tuloksena Joakim ja hänen veljensä Marcus ovat saaneet alkunsa.

Kaiken kaikkiaan Vi är bara mänskor on oivallinen näytelmä. Se on historiallinen tositapahtumiin perustuva tarina, mutta yhtä hyvin sitä voisi kutsua Grothin perheen omaelämäkerraksi tai peräti trilleriksi, sillä isän itsemurha herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Näytelmä esitetään ruotsiksi, mutta se on tekstitetty suomeksi.


Svenska Teatern
Pohjoisesplanadi 2
00130 Helsinki



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Veikka. Hän on parikymppinen nuorimies, joka pitää lukemisesta, kuvaamisesta ja uusista perunoista.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :

Tilaa: Lähetä kommentteja ( Atom )