Menevä musiikkikomedia hauskuuttaa ja laulattaa Liperissä


Liperissä Ristin kesäteatterissa esitetään Tiina Brännaren ja Eppu Nuotion käsikirjoittamaa Kaiken takana on nainen -näytelmää.
 
”Mä joka päivä töitä teen / Joka ainoa aamu seitsemäksi meen”, raikaa tunnettu Matin ja Tepon hitti liperiläisen Ristin kesäteatterin lavalla, kun makkaratehtaan työntekijät hoilaavat ja paiskivat töitä.

Kolme tehtaan naista latoo lenkkimakkaroita liukuhihnalla, ja näytelmän päähenkilö Eino Happo kantaa eteenpäin valmiita makkaralaatikoita. Sitten käy hassusti: tehtaan (nais)johtaja kutsuu Einon huoneeseensa, jossa Eino saa potkut.

Einon naama ei ilmeisesti miellytä johtajaa eikä työkavereita, joten säästöä syntyy helposti Einon lähdettyä yrityksestä. Kotona ei Einolla mene yhtään sen paremmin: vaimo heittää Einon ulos heidän yhteisestä kodistaan, kun laiska avomies ei jaksa töiden jälkeen tehdä muuta kuin kääntää kylkeä sohvalla.

Mutta Einopa ei jää pitkään toimettomaksi – hän ostaa oman kaupungin, jonne naisilla ei ole mitään asiaa. Alkaa hulvaton tarina, jossa riittää kommelluksia ja sattumuksia.


Yleisö sai laulaa mukana

Liperin harrastajateatteri ry:n pyörittämällä Ristin kesäteatterilla on pitkät perinteet, sillä jo yli 50 vuoden ajan Liperin Kaatamossa on pidetty kesäteatteriesityksiä.

Pitkä kokemus näkyy asianmukaisena katettuna katsomona, jonne yleisö saa lainata teatterilta pehmentävät istuinalustat kovien puupenkkien päälle ja nykyaikaisena äänentoistona näyttelijöiden mikityksineen, mikä ei kesäteattereissa ole mikään itsestäänselvyys.

Pidin Kaiken takana on nainen -esityksen hersyvästä huumorista ja tarttuvista melodioista. Parasta antia olivatkin esityksessä näyttelijöiden laulamat lukuisat Matin ja Tepon hitit. Myös yleisön sallittiin laulavan mukana, ja kuulinkin ympäriltäni katsomoa useiden ihmisten laulavan varsinkin tunnetuimpien kappaleiden kohdalla.

Olin myös hyvin vaikuttunut näytelmän päähenkilöiden Einon ja Kirstin esittäjistä Petri Sjöblomista ja Kaisa Jormanaisesta. He ovat ehdottoman eteviä virtuooseja, joilta onnistuu muitta mutkitta niin laulaminen kuin myös kitaralla oman laulun säestäminen.

Lisäksi pisteet säestäjä-näyttelijä Hannu Lehikoiselle, joka paitsi säesti upeasti osaa lauluista, myös näytteli suvereenisti kolmessa eri roolissa. Hersyvät naurut kirvoitti varsinkin kohtaus, jossa Lehikoisen esittämä alfauros Jari koulutti Einoa ja tämän kavereita käyttäytymään naisten seurassa tosimiehen elkein – eli raatamaan kotitöissä.


Ristin kesäteatteri
Ristinkyläntie 1
83330 Kaatamo



Blogin on kirjoittanut Me Viisi -bloggaajaryhmän jäsen nimimerkki Jäbä. Hän on kolmikymppinen mies, joka pitää hyvän musiikin kuuntelusta ja urheilusta.

Me Viisi

Olemme viisihenkinen eteläsuomalainen bloggaajaryhmä. Esittelemme blogissamme kokeilemisenarvoisia käyntikohteita esimerkiksi paikallisia tapahtumia, hotelleja ja ravintoloita. Lisäksi käsittelemme muita kotimaan matkailua sivuavia aiheita.

0 kommenttia :